Miten vastuullisuus näkyy Curonin toiminnassa?

Curon helpperi on iloinen, osaava ja ammattitaitoinen työntekijä. Hän on kerryttänyt työkokemusta jo ennen Suomeen saapumistaan työskentelemällä useamman vuoden ajan kansainvälisissä perheissä Singaporessa. Työhön on sisältynyt huolenpitoa kodista ja sen ihmisistä, esimerkiksi lasten ja vanhusten hoitoa. Helpperi on omalla toiminnallaan huolehtinut perheen arjen toimivuudesta ja ollut kuin perheenjäsen.

Tätä samaa kokemusta haluamme tarjota myös suomalaisille tai Suomessa asuville perheille. Tiedämme, että arjen pyörityksessä jokainen ylimääräinen käsi ja huolenpidon osoitus on kullanarvoista. Olipa kyse sitten hoidosta, hyvästä ruoasta, vaatehuollosta, puhtaudesta tai apukäsistä arjen askareiden hoitamisessa, helpperi auttaa asiakkaitamme ja on heidän luotettava kumppaninsa.

Muutto ja asettautuminen Suomeen mahdollisimman helpoksi

Toimintamme on vastuullista työsuhteen alkumetreistä alkaen. Perehdytämme helpperimme huolellisesti suomalaiseen työkulttuuriin sekä Suomessa elämisen erityispiirteisiin jo useamman kuukauden ajan ennen hänen saapumistaan Suomeen. Tarjoamme helppereillemme suomen kielen opetusta ja autamme tutustumaan suomalaisen yhteiskunnan toimintatapoihin ja lakeihin.

Meille on tärkeää, että työntekijä tuntee olevansa tervetullut tulemaan töihin Curonille, ja että helpperin matka Suomeen sujuu mahdollisimman mutkattomasti. Autamme työntekijää maahanmuutossa ja oleskelulupaprosessissa. Huolehdimme asukkaaksi rekisteröitymisestä, pankkitilin avaamisesta, sekä autamme asunnon löytämisessä ja tuemme häntä, jotta asettuminen Suomeen olisi mahdollisimman helppo ja miellyttävä kokemus. Avustamme tarvittaessa myös perheenjäsenten oleskelulupien hakemisessa, jotta perheen yhdistäminen sujuisi mahdollisimman vaivattomasti ja turvallisesti.

”Curon on tukenut meidän Suomeen sopeutumistamme ystävällisellä ja välittävällä tavalla. He ovat kaikissa tilanteissa meidän apunamme.”
-Janice, Curon Helpperi

Yhteisöllisyys ja ammatillisen osaamisen kehittyminen tärkeää

Autamme ja tuemme helppereitämme monin eri tavoin, jotta integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan, kulttuuriin ja tutustuminen muihin työntekijöihin onnistuisi hyvin. Mahdollistamme esimerkiksi säännölliset tapaamiset työntekijöidemme kesken. Järjestämme henkilöstölle hauskoja vapaa-ajan tapahtumia, kuten viime vuonna retken Linnanmäelle, pikkujoulujuhlan lauluineen ja tansseineen sekä hetki sitten pidetyn iloisen kesäjuhlan. Yhteisöllisyyden kokemus on tärkeää ja haluamme vahvistaa sitä omalta osaltamme.

”Saan jatkuvasti kiitosta tyytyväisiltä asiakkailtani. Nautin paljon hyvistä asioista täällä Suomessa, tapaan ihmisiä ja omaksun Suomen kulttuuria. Paras asia on, että pääsen kokemaan talven.”
-Beth, Curon Helpperi

Vastuullisena työnantajana vahvistamme helpperin ammatillista kehittymistä ja osaamista. Näin varmistamme, että helpperin työ- ja toimintatapa vastaa laatukäsitystämme. Järjestämme säännöllisesti koulutustilaisuuksia tai tapaamisia eri aihealueiden ympärille. Viimeisimpänä tutustuttiin alan parhaisiin käytäntöihin siivouskoulutuksessa.

”Paras asia CuronHelpperillä työskentelyssä on, että yritys kohtelee työntekijöitä oikeudenmukaisesti, erityisesti työaikojen ja työntekijöiden etujen suhteen.”
-Alyana, Curon Helpperi

Työntekijöiden onnistuminen ja hyvinvointi etusijalla

Huolehdimme työnantajan vastuista ja velvoitteista työsopimuksen ja -ehtojen edellyttämällä tavalla rehellisesti ja avoimesti. Työntekijämme ovat meillä vakituisessa työsuhteessa, mikä myös osaltaan auttaa työssä jaksamiseen ja työhön sitoutumiseen. Henkilöstön hyvinvointi on meille kunnia-asia ja haluamme olla arvostettu työnantaja.

Vastuullisuus on missiomme keskiössä, ja meille on tärkeää olla vastuullinen työnantaja.

”Minulle vastuullisuus tarkoittaa, että jokainen työntekijämme tuntee olonsa arvostetuksi ja tuetuksi alusta alkaen, aina perehdytyksestä työuran kehittymiseen saakka. Uskon siihen, että kun työnantaja panostaa vastuullisuuteen, se luo positiivisen kierrevaikutuksen, joka hyödyttää meidän työntekijöitämme, asiakkaitamme ja koko yritystämme. Meillä Curonin helpperipalveluissa työntekijöiden onnistuminen ja hyvinvointi ovat erittäin tärkeitä asioita.”
– Anna, Curon Helpperi -palvelun koordinaattori

Tutustu myös muihin artikkeleihin